Tutkitusti, vuorovaikutussuhde terapeutin kanssa on yksi olennaisista tekijöistä terapian onnistumisen kannalta.
Kunnon kaunis Arki -yritysajatus on syntynyt omasta kokemuksestani. Toimintakyvyn ja elämänilon alenemisesta huolissani toivoin omaiselleni arjen tukea kotiin, koska omat resurssini olivat tiukilla, eikä läheisen ja kuntoutuksen ammattilaisen roolien yhdistäminen ole aina toimivaa. Vaihtuvissa tilanteissa ajan tasalla oleva kokonaisvaltainen ulkopuolinen palvelu olisi tuossa tilanteessa suonut meille enemmän ilahduttavia, viimeisiä hetkiä olla yhdessä; mielenrauhaa siitä, että asiat ovat hoidossa ja turvallisissa käsissä.
Tarvitsin siis matalan kynnyksen palvelua, joka
tapahtuu kotona ja omassa ympäristössä
on yksilöllisen tarpeen mukaisesti räätälöityä
on kokonaisvaltaista ja kuntouttavaa, psyykkisen ja fyysisen toimintakyvyn sekä ympäristön haasteita huomioivaa
on luotettavaa ja turvallista
ajaa asiakkaan etua
huomioi läheiset
toimii moniammatillisessa yhteistyössä
tarjoaa yhteyshenkilön asiointeihin
on helposti saatavilla.
Tähän tarpeeseen vastaa erinomaisesti toimintaterapeutti poikkitieteellisellä koulutuksellaan tutkimukseen perustuvan kuntoutuksen ammattilaisena.
Toiveenani on edistää toimintaterapiapalvelujen tunnettuvuutta, näkyvyyttä ja saatavuutta. Kuntoutusjaksoille on asetettu tiettyjä kriteereitä, jotka eivät aina täyty. Kaikki eivät myöskään halua käydä läpi julkisen terveydenhuollon prosessia diagnoosin ja kuntoutuksen saamiseksi. Kuitenkin, toimintaterapiasta, kuten psykoterapiastakin, voivat hyötyä kaikki, joilla on tarve ja halu kohentaa elämänlaatuaan ja hyvinvointiaan.
Näin olen vahvistanut mielenterveyteen ja elämänhallintaan suuntautumistani ja pystyn yhdistämään molemmat terapiamuodot palvelussani.
Toimintaterapeutti on sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston Valviran laillistamia terveydenhuollon ammattihenkilö. Ammatissa voi toimia ainoastaan Valviran laillistama terapeutti. Voit tarkistaa terveydenhuollon ammattihenkilön ammattipätevyyden Valviran ylläpitämästä valtakunnallisesta terveydenhuollon ammattihenkilörekisteristä JulkiTerhikki
Icons & vectors made by Pixabay, Ziho Coloring, Clker, Clipart Panda, ScrappinCop, Freepik & RetroVectors